Melatoniini (yöhormoni) on uni-valverytmin säätelyyn osallistuva hormoni, jota valon määrän vähetessä erittyy pääasiallisesti aivojen käpylisäkkeestä. Melatoniinin erittyminen on vähäistä päiväaikaan, eritys lisääntyy illalla, nousee huippuunsa yöllä klo 02–04 ja vähenee aamua kohti. Aikuisiällä melatoniinin tuoton rytmi säilyy, mutta sen yöaikainen pitoisuus laskee edelleen. Iäkkäillä yön ja päivän melatoniinipitoisuuksissa ei ole enää eroa. Yksilölliset erot melatoniinin erityksessä ovat kuitenkin suuret kaikkina ikäkausina.
Melatoniini auttaa lyhentämään nukahtamisaikaa
Melatoniini laskee kehon lämpötilaa ja vireystasoa sekä saa aikaan nukahtamista edeltävän väsyneen valvetilan, mikä on otollista nukahtamiselle.
Melatoniini auttaa lievittämään aikaeron yksilöllisiä vaikutuksia
Aikaerorasitus syntyy elimistön sisäisen kellon häiriintyessä, kun lennetään vähintään neljän aikavyöhykkeen yli itään tai länteen. Aikaerorasituksen aiheuttamia tavallisia tuntemuksia ovat mm. väsymys, ärtyneisyys, keskittymisvaikeudet, muistamattomuus, uupumus ja ruokahalun puute. Melatoniinin nauttiminen muutaman päivän ajan lennon jälkeen lievittää rasitusta ja palauttaa elimistön sisäisen vuorokausirytmin.
Ravintolisä ei korvaa monipuolista ja tasapainoista ruokavaliota eikä terveitä elämäntapoja.